Pitkästä aikaa järjestetty äänestys Erän aloituskentästä oli tänään täysosuma! Fanien avaukseen valitsema kolmosviisikko iski 7-4-voitossa TPS:stä joukkueen ensimmäiset neljä maalia, ja Jere Oksanen iski ensimmäisen jo kolmen (!) sekunnin pelin jälkeen.

Kello ehti käydä ottelun aloitusvihellyksestä vain kolme sekuntia kun pallon napannut Jere Oksanen kiskaisi sen oikeaan yläkulmaan TPS-vahti Pyry Luukkosen ulottumattomiin. Suoritus sivuaa Salibandyliigan nopeimman avausmaalin ennätystä, ja erikoisuutta lisää, että myös Classicin Niko Juhola osui tänään jo kolmen sekunnin kohdalla.

Erän kolmonen iski avauserässä vielä kahdesti. Sen puolivälin jälkeen Eero Nuutinen ohjasi luukulta Tom Strömstenin lämärin verkkoon, ja kohta Tomi Palin täräytti syöttäessään kumoon kelautuneen Jere Oksasen passista jo 3-0.

Avauserän unisesti pelannut TPS tuli toiseen uudella ilmeellä, ja osansa saattoi olla myös rumpunsa esiin ottaneen fanilegenda Tero Töyrylän pontevalla päristyksellä.Pelin puolivälissä turkulaisten juniorilahjakkuus Eero Jalo ohjasi vapaalyönnistä luukulta joukkueensa avausmaalin, ja seuraavassa vaihdossaan sama mies kanttasi taas maalintekoon väännettyään laidassa pallon röyhkeästi Sami Lehtiseltä. Tilanteen tiukentuessa riensi hätiin jälleen Erän kolmonen: Eero Nuutinen läppäsi Jere Oksasen laukauksen kakkospallosta illan toisensa ja siniset 4-2-johtoon.

Edelliset viisi peliään hävinnyt TPS taisteli tummasta putkestaan huolimatta ilkeän sitkeästi, ja kolmannen erän alussa turkulaisten Joonas Koskinen kiemurteli iskemään joukkueensa taas maalin päähän. Numerot 12 ja 72 ovat turkulaisten pelipaidoissa siinä määrin saman näköiset, että osuma merkittin aluksi erehdyksessä Eero Jalolle.

Eroa alkoi syntyä kaksi ja puoli minuuttia kavennuksen jälkeen ikitaistelija Janne Salosen astuessa esiin 5-3-maalillaan. Päätösjakson puolivälissä napautti sairastuvalta joukkuetta vahvistamaan toipunut Mikko Pasanen pallon etutolppaan, josta se kimposi maalin eteen ja Lauri Kapanen napautti ilmasta numeroiksi 6-3. Samassa tilanteessa huitaisi TPS:n kärkipuolustaja Juuso Alin harmissaan mailansa poikki maalirautoihin, ja erotuomarin laputettua hänet punaisella kortilla etuajassa suihkuun Erä pääsi pelaamaan viisi minuuttia ylivoimalla. Ensimmäisen ottelunsa pitkän sairausloman jälkeen pelannut Sami Lehtinen osui tolppaan ja Tomi Palin laukoi illan toisella osumallaan takakulmaan 7-3, mutta saman jäähyn aikana heilahti myös toisessa päässä. Kokenut Miikka Läntinen sai neliösentin liikaa tilaa ja kaapaisi alivoimalla ottelun loppunumerot.

Jere "Salamamaali" Oksasen lisäksi teki tänään lajihistoriaa myös luottopuolustaja Tommi Aro, joka pelasi tutun taitavasti kahdennensadannen liigaottelunsa.

Erä pelaa seuraavan ottelunsa maanantaina Nokian KrP:n vieraana, ja ensi keskiviikkona on Vantaan Energia Areenalla iso ilta. Silloin nautiskellaan tapahtumaottelusta Erä - Classic.