Tapanilan Erä tarrasi entistä tiukemmin kiinni miesten Salibandyliigan pudotuspelipaikkaan, kun joukkue haki vierasvoiton Nokian KrP:stä. 7-4-voiton myötä Erä jatkaa voittoputkessa keskiviikon kotiotteluun, Floorball Circus -matsiin Classicia vastaan.

Maanantaina Raholassa pelattu Salibandyliigan ottelu sai vauhdikkaan alun, kun ensimmäisen minuutin aikana nähtiin kaksi osumaa. Kotijoukkue Nokian KrP siirtyi maalin karkumatkalle vain 43 sekunnin pelin jälkeen, mutta vielä nopeammin tuli Erän tasoitus. Mikko Pasanen sivalsi maalin edustalta 1-1-tasalukemat 10 sekuntia avausmaalin jälkeen.

KrP otti vielä avauserän puolivälissä johtoaseman Ville Kangasmäen iskettyä pallon ohi Erä-vahti Teemu Kortelaisen. Toisen erän alkuun tilanne kuitenkin jälleen heti tasoittui, kun Tuomas Iiskolan viuhuva laukaus pomppasi Pekka Niemisen torjunnasta nokialaisten maalin verkon perukoille.

Sama kissa ja hiiri -leikki jatkui vielä toisen erän lopussa, kun ensin KrP:n Kangasmäki vei illan toisellaan kotijoukkueen jälleen johtoon. Eikä tuosta maalista jälleen kulunut juuri aikaakaan, kun Erän Iiskolan illan toinen osuma tasoitti kahden erän jälkeisiksi lukemiksi 3-3.

Kolmannen erän alussa vaikutti siltä, että trilleriä illan kamppailusta ei tulisi. Mikko Jolma ja Tuure Ailio heiluttivat nokialaisten verkkoa tyylikkäillä rannelaukauksilla lähes perätysten. Kotiyleisön riemuksi ja ottelun loppuhuipennuksen sytykkeeksi Kalle Koskitalo kuitenkin kavensi vielä lukemat 4-5:een ajassa 47.27. 

Ottelun lopullinen ratkaisu syntyi amatöörimäisestä vaihtovirheestä. KrP oli aloittamassa loppukiriään viimeisen kahden minuutin aikana, kun joukkue sortui väärään vaihtoon. Maalivahti Nieminen nökötti vielä maalillaan, kun kuusi kenttäpelaajaa oli jo ehtinyt tovin kirmata kaukalossa.

Lauri Kapanen tinttasi pallon tyhjään maaliin KrP:n yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia viidellä viittä vastaan. Hetkeä myöhemmin myös Eero Nuutinen sai nimensä pöytäkirjaan kieputettuaan pallon toistamiseen tyhjään KrP-maaliin nokialaisten hakiessa epätoivoisesti kavennusta Kapasen osuman jälkeen.

Voiton myötä Erä on yhä sarjassa kahdeksannella, eli viimeisellä playoff-sijalla. Ero takana olevaan NST:hen kasvoi neljään pisteeseen, tosin lappeenrantalaisilla on nyt kaksi ottelua vähemmän pelattuna kuin tapanilalaisilla. Seuraavan kerran Erä voi vankistaa playoff-kiinnitystään keskiviikkona, kun joukkue kohtaa Vantaan Energia Areenalla pelattavassa Floorball Circus -tapahtumaottelussa Tampereen salibandy-ylpeyden Classicin.

Tervetuloa koko perheen ottelutapahtumaan Vantaan Energia Areenan keskiviikkona 28.1. klo 18.30!