Tapanilan Erän harjoituksissa nähtiin tiistaina virolaisväriä, kun kaksi maan huippupelaajaa kävi ottamassa tuntumaa suomalaiseen salibandyyn. Puolustaja Kaspar Kallion ja hyökkääjä Tanel Kasenurm olivat tyytyväisiä saamaansa kokemukseen.

Kallion edusti maataan joulukuun miesten MM-turnauksessa Sveitsissä. Kasenurm puolestaan on Viron U19-maajoukkueen kapteeni.

- Oli mahtava tilaisuus tulla pelaamaan Suomen salibandypelaajia vastaan. Pelaajat olivat erittäin motivoituneita Erän harjoituksissa, Kasenurm kuvaili treenien jälkeen.Erän harjoituksissa virolaiset pääsivät kokemaan astetta kovempaa kyytiä kuin kotimaansa vastaavissa.

- Vauhti ja tempo ovat Suomessa paljon kovempia. Harjoitukset ovat myös erittäin hyvin organisoituja. Erällä on tulevaisuuden joukkue, jossa on taidollisesti tasavahvoja pelaajia, Kallion arvioi.

Seuratasolla Ääsmäetä edustava Kasenurm, 17, teki nuorten MM-kisojen B-sarjan viidessä ottelussaan peräti 19 maalia. Saman seuran Kallion hääri miesten MM-turnauksessa tehokkaana hänkin - 19-vuotiaan talentin tehot viidessä ottelussa olivat 5+3.

- Molemmat pärjäsivät hyvin ja ovat ikäisikseen kypsiä kavereita. Kasenurm oli hanakka laukomaan ja vaarallinen pallon kanssa. Puolustaja Kallion oli erittäin fyysinen ja vahva kaksinkamppailutilanteissa, Erän päävalmentaja Petteri Bergman kehui.

Suomalaista salibandya virolaiskaksikko kertoi seuraavansa muun muassa internetin maalikoosteista. Lopuksi virolaisille hyviä uutisia, sillä seuraava maalikooste Erän ottelusta saadaan jo tänään illalla, kun Erä kohtaa kauden kolmannessa harjoitusottelussaan Loviisan Torin. Ottelu alkaa Mosahallissa klo 18.00.