Salibandyvuosi 2014 rupeaa kääntymään seuraavaan vuoteen ja ajattelin kirjoittaa pienen tilannekatsauksen Erän ja suomalaisen salibandyn tilanteesta, koska jouluna on kerrankin hetki pysähtyä hetkeksi. Mietin asiaa kahdelta eri kantilta. Urheilun kautta, sekä kentän ulkopuolisesta näkökulmasta. Molemmat toki liittyvät toisiinsa ja molemmissa näkökulmassa peilaan taas suomalaisen salibandyn ja Erän näkökulmaa.

Vuosi on tarjonnut monella eri tasolla elämyksiä ja kokemuksia. Salibandyssa on ollut Happeen ensimmäinen Suomen mestaruus täydessä Jyväskylän jäähallissa, keväällä tyttöjen MM-kisat, huipentuen joulukuussa pelattuihin MM-kisoihin täydessä Scandinaviumissa, pelissä, jota seurasi keskimäärin 500 000 suomalaista myös television välityksellä, 13 000 ihmisen ollessa katsomossa.

Erän miesten joukkue siirtyi syksyllä Energia Areenalle, jossa pelejä on seurannut keskimäärin 823 ihmistä. Keväällä haastettiin hallitseva mestari Happee puolivälierissä viidenteen peliin ja johdettiin sitäkin 25 minuuttia, mutta tie päättyi siihen. Sittemmin liigajoukkue on vahvistunut pelaajien ja valmentajien osalta, harjoitellut ja valmistautuu pelillisesti hankalan syksyn jälkeen voittoisaan kevääseen. Muuten seurassa ylitettiin jo alkuvuonna 1500 jäsenen raja ja lähestytään kovaa vauhtia 1600 jäsentä. Seuran pelaajapolku toimii erinomaisesti ja joka ikäluokassa pelaajia vilisee pelaajapolkutapahtumissa ja maajoukkueissa. Seurassa siis iso kuva on hallussa, mutta mitä seuraavaksi?

Urheilun näkökulma 2014

Viimeisten vuosien aikaan salibandyssa on otettu isoja askeleita nimenomaan urheilullisuuden suuntaan. Laajoja massoja liikuttava laji on pystynyt kehittymään myös urheiluna. On päivänselvää, että monessa asiassa on kirittävää perinteisempiin lajeihin, mutta akatemiavalmennus nykyään toiseen asteen lisäksi myös yläkouluille monella paikkakunnalla, liiton pelaajapolkusysteemi ja yhä useamman seuran panostaminen omiin pelaajan polkuihinsa, sekä laadukkaaseen valmennukseen on tapahtunut nopeasti. Seurat ja salibandyihmiset ovat keskimääräisesti perinteisiä lajeja avoimempia, kun taakkana eivät ole liiaksi vanhat toimintamallit. Siksikin homma kehittyy ja muutoksia saadaan aikaiseksi kentällä nopeasti. Toki esimerkiksi harjoittelu- tai toimintakulttuurin muutokset isolle massalle vievät paljon aikaa, kyse on enemmänkin oikeasta suunnasta.

Koen Erän pystyneen toimimaan tässä asiassa yhtenä keihään kärkenä. Seurassa on vahva valmennus- ja toimintakulttuuri, joka on toki näkynyt vuosien varrella myös tuloksissa joka sektorilla. Miehet eivät vielä kirkkainta mitalia ole ottaneet (toisin kuin jokainen muista poikien, tyttöjen ja naisten ikäluokista - yli 100 SM-mitalia yhteensä), mutta vain viisi vuotta sitten olimme kahden maalin päässä jo triplamestaruudesta (Euroopan Cup, Suomen Cup, Salibandyliiga), ja playoffeja Erässä on pelattu jo 10 vuotta putkeen, joten voidaan varmasti sanoa, että jotain olemme tehneet oikein myös miesten huippusalibandyssa.

Urheilullisesti näin vuodenvaihteessa mietin kahta asiaa. Ensimmäisenä pohdin sitä, miten saisimme Ruotsin etumatkaa kiinni. Harvassa lajissa Suomi voi aidosti tavoitella maailman parhaana olemista, joten mielestäni se on ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen asia. Ruotsin moninkertainen harrastajamäärä on siis pakko pystyä haastamaan paremmalla tekemisellä voittaakseen. Uskon, että monella sektorilla näin teemmekin. Hyvänä esimerkkinä pelaajapolkusysteemi jota vastaavaa esimerkiksi Ruotsilla ei ole.

Toisaalta monella sektorilla voisimme tehdä paljon paremminkin. Göteborgissa MM-kisojen aikaan pohdittiin usean koutsin kesken paljon Suomalaisen salibandyn linjaamista, yhteisiä askelmerkkejä – sitä suuntaa, jolla Suomi kääntäisi marginaaleja vahvemmin meille. Miesten maajoukkue ja valmennus onnistuivat tässä erinomaisesti yksitäisessä ottelussa, vaikkakaan se ei tällä kertaa riittänyt mestaruuteen. Mutta miten saisimme käännettyä tilanteen sellaiseksi, että todennäköisyydet olisivat meidän puolellamme joka sektorilla? Millaista peliä pitää pelata? Millaisia pelaajia se vaatii? Millaista valmentamista se vaatii?

Toisekseen pohdin sitä, että miten saisimme yhä useamman pelaajan panostavaan salibandyyn tosissaan. On ollut rohkaisevaa nähdä U19-maajoukkueen poikien tarttuvan MM-kisavuotena tuumasta toimeen ja tekevän meidän valmentajien valinnat vaikeiksi. Mutta miten saisimme saman jatkumaan myös keväisten junioreiden MM-kisojen jälkeen, arjessa, joka puolella Suomea? Aikuisissa, kun työt ja perhe tulevat mukaan, lapsissa ja nuorissa, kun muitakin houkutuksia on tarjolla?

Erässäkin on näitä asioita pohdittu paljon. Viimeksi joulukuussa valmentajakoulutuksessa kävimme pitkät pohdinnat valmentajien kanssa kohtaamisesta pelaajien, aikuisten, nykynuorten ja lasten kanssa. Valmentajien merkitys on valtavan suuri. Monelle pelaajalle valmentaja on se vahvin auktoriteetti. Samalla tulee myös suuri vastuu. Miten motivoida, kohdata, ymmärtää, mutta kuitenkin asettaa rimaa yhä ylemmäs, potkia eteenpäin? Miten saada pelaaja kiinnostumaan asiasta niin paljon, että hän harjoittelee omalla ajallaan – seurojen harjoitustunnit kun eivät vielä huipulle kehittymiseen riitä? Missä kohtaa tule pelaajan oma vastuu? Miten pitää se tärkein, eli kipinä yllä? Toisaalta, miten saamme rakenteet sellaisiksi, etteivät ne ainakaan estä pelaajan kehittymistä, vaan tukevat?

Kentän ulkopuolinen näkökulma 2014

Salibandy on ollut vahvasti esillä vuonna 2014 television lisäksi sosiaalisessa mediassa, osan vanhemmista medioista tai kenties toimittajista kangerrellessa vieläkin hieman lajin kanssa. Ollaan hivuteltu yksittäisessä finaalipelissä, sekä muutaman liigaseuran osalta jo keskiarvoltaankin melko hyviä yleisömääriä, mutta tietyllä tavalla suuren yleisön silmissä seuraavat, isot askeleet ovat vielä pahasti kesken.

Salibandy on kiinnostava, muttei välttämättä vielä suurelle yleisölle uskottava laji, vaikka harrastuksena se sitä varmasti jo onkin. Silti miesten liigan katsojakeskiarvo on jämähtänyt vain 500 katsojaan. Yli 350 000 harrastajalla ja yli 50 000 lisenssipelaajalla. 30 vuodessa lajia ehtii tulla lisäksi myös paljon sellaisia pelaajia, jotka eivät enää ole lajin parissa aktiivisesti, mutta joilla on side lajiin. Luvut ovat siis puolellamme.

Erässä olemme tätä asiaa pohtineet siten, että seuraava iso askel on otettava ehdottomasti huippusalibandyssa ja nimenomaan kaukalon ulkopuolella. Miesten liigajoukkueen siirtymisessä Vantaan Energia Areenalle huippuolosuhteisiin on ollut riskejä, mutta enemmän mahdollisuuksia.

Talousasioissa ei ole Erässä koskaan annettu visioiden mennä realismin edelle (kiitos lajipäällikkö Jari Oksanen), joten asiaa punnittiin todella tarkasti.  Energia Areenalla pelaaminen kun maksaa huomattavasti enemmän kuin kotoisessa Mosahallissa.

Koimme lopulta, että koko suomalainen salibandy on tällä hetkellä samassa tilanteessa kuten Eräkin, josta ei päästä isosti eteenpäin, jos ei vastaavia rohkeita ratkaisuja pystytä tekemään. Siksi olemme panostaneet ammattimaiseen tiedotukseen, myyntiin, sekä ottelutapahtumaan. Luoneet omaa tarinaamme. Rakentaneet joukkuetta omista kasvateistamme ja kokeneista maajoukuetason paluumuuttajista. Tehneet urheilullisesti edistyksellisiä valintoja. Halunneet kehittää ja kehittyä.

Syksyn jälkeen voi sanoa, että onneksi meiltä löytyi rohkeutta, koska uusi tapahtuma ja yleisömäärät ovat rohkaisevia. Lähes 900 katsojan keskiarvoa ei ole helppo saavuttaa, etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa kilpailu on kovaa. Se on vaatinut äärettömän ison työpanoksen lukemattomilta ihmisiltä. Jokainen ottelutapahtuma on ison työn ja ihmisjoukon yhteinen tulos. Kevät näyttää miten onnistumme kokonaisuutena, mutta toistaiseksi olemme matkalla oikeaan suuntaan.

Johtopäätökset vuoteen 2015

Mitkä sitten olisivat ratkaisuja näihin asioihin? On selvää, että urheilulliseen puoleen erityisesti aikuisiällä vaikuttaa myös kentän ulkopuoliset asiat. Maksavien katsojien määrä, joka salibandypeleissä käy, ei riitä vielä lähimainkaan kattamaan liigajoukkueen kuluja (mm. sarjamaksut, varusteet, pelimatkat, vuorot, henkilöresurssit).

Valtaosa liigajoukkueiden tuloista tulee siis yhteistyökumppanien kautta. Mikä yhteistyökumppaneita kiinnostaa – ihmiset. Valtaosa salibandyihmisistä on pohtinut vähintään sen 10-15 vuotta, miten laji saataisiin isommaksi huipputasolla. Monet liigapelaajat ovat pohtineet kokopäivätyön ja pelaamisen, sekä perheen yhdistelmää. Monet juniorit ovat valinneet toisen lajin ykköslajikseen, koska liigataso on kiehtovampi, joko taloudellisesta tai ihan elämyksellisistäkin syistä. Ihmiset päivittelevät sosiaalisessa mediassa onko salibandy lintu vai kala – uskottavaa vai ei.

Salibandyihmiselle ratkaisu on mielestäni yksinkertainen – osallistu. Sillä voit vaikuttaa.

  • Tule katsojana peliin. Maksa lipustasi tai osta kausikortti.
  • Jos olet päättävässä asemassa yrityksessäsi, mieti, miten saisit hyödynnettyä salibandya omassa työssäsi, firmassasi. Salibandyihmiset ovat joustavia ja nykyaikaisia – yhteistyötä voi olla monenlaista. Kaikesta on yhteistyöstä on salibandylle, seuroille hyötyä ja varmasti myös firmalle.
  • Tule mukaan seuraan. Valmentajaksi, huoltajaksi, joukkueenjohtajaksi, pelaajaksi, lipunmyyjäksi. Kaikkia tarvitaan, kaikille löytyy tärkeä rooli.
  • Jos pysty muuten osallistumaan, uskalla olla positiivinen ja ylpeä lajistasi. Oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai kahvipöytäkeskustelu.
  • Uskalla heittäytyä: esimerkkiä tästä voi ottaa esim. Tero Töyrylästä, hienosta salibandyihmisestä. Alla videota: 

Jos yhä usempi salibandyn parissa toimiva tai lajista kiinnostunut pystyy näihin 2015, olemme lajina aivan eri tilanteessa jo 2016.

Siinä kohtaa kun Energia Areenalla on 2500-3000 maksanutta katsojaa pelissä, pelataan salibandya huipputasolla myös erilaisilla panoksilla ja huomioarvolla. Sinne on paljon matkaa, mutta ei kai ilman tavoitteita ja unelmia saavutetakaan koskaan mitään?

Harri Kumpulainen kirjoitti aiheesta futiksen näkökulmasta fiksun kirjoituksen Uudenvuoden lupaus paikalliselle urheilulle, joka omalta osaltaan inspiroi tämänkin kirjoituksen kirjoittamiseen. Kirjoituksessa todetaan, että useat huippujalkapallojoukkueetkin ovat tavallisten ihmisten omistamia. Ne elävät pääosin samoilla asioilla kuin urheiluseurat Suomessakin, tosin eri mittakaavassa ja eri painotuksilla.

Osallistumisen voit helposti aloittaa esimerkiksi heti vuoden alussa. Erä pelaa perjantaina 2.1.2015 Energialla SPV:tä vastaan ja tammikuu on muutenkin kannattajan unelmakuukausi, sillä kotipelejä on peräti neljä (10.1. OLS, 21.1, TPS, 28.1. Classic). Tule katsomaan, osallistumaan. Sillä tavoin pystyt myös vaikuttamaan!

Hyvää vuotta 2015 kaikille!

Joonas Naava
Kirjoittaja on Tapanilan Erän Urheilujohtaja ja poikien U19-maajoukkueen valmentaja