Tulevan superviikonlopun vastustajat Esport Oilers ja Seinäjoen Peliveljet ovat viime vuosina olleet äärimmäisen tiukkoja vastustajia Tapanilan Erälle. Viikonloppuna on siis historian valossa luvassa jälleen kaksi tasaista huippuottelua.

Lauantaina vastaan asettuva Esport Oilers on ollut sinisille viime vuosina todella ikävä vieras. Viimeisestä kymmenestä kohtaamisesta saldona on vain kaksi voittoa, yksi tasapeli ja seitsemän tappiota. Mielenkiintoista on, että Erän saldo vieraskentällä Oilersia vastaan on parempi kuin kotiluolassa. Tuomisina Espoosta on ollut neljä voittoa ja yksi tasapeli.

Viimeisestä kotivoitosta alkaa olla jo tovi. Nykyeräläisistä kentällä nähtiin vain Sami Lehtinen ja Jussi Kosola, kun kaudella 2007-08 espoolaiset kaatuivat lukemin 11-4.

Sunnuntaina vastaan asettuu kahtena viime keväänä pyttyä nostanut Seinäjoen Peliveljet. Pohjanmaalaiset on kohdattu kahdeksan kertaa kotikaukalossa. Neljästi siniset ovat poistuneet kaukalosta voittajina ja kerran on pelattu tasan. 

Tasaisten otteluiden sekaan mahtuu muutamia varsin mielenkiintoisia ”kaikki onnistuu” –päiviä. Kaudella 2005-06 sininen pyörremyrsky riepotteli vieraita 10-1 ja kaudella 2009-10 ei Erä antanut edes sitä yhtä maalia, vaan 60 minuutin jälkeen taululla komeili 10-0-lukemat. Viime kaudella pohjanmaalaiset pääsivät maksamaan kalavelkoja, kun Erän kauden pohjanoteraaus nähtiin Vantaan Energia Areenalla 0-9 tappion muodossa.

Kahdeksasta kotiottelusta SPV:tä vastaan peräti viisi on päättynyt enintään kahden maalin erolla. Samoin Oilersia vastaan. Superviikonloppuna on siis luvassa pienten marginaalien ottelut, joissa erikoistilannepelaaminen, maalivahtipeli ja henkilökohtaiset onnistumiset ovat suuressa roolissa.