Tapanilan Erän 17-vuotias hyökkääjä Riku Holopainen on palkittu Vuoden nuorena helsinkiläisurheilijana. Erän Salibandyliigan joukkueeseen päättyneellä kaudella murtautunut ja nuorten maailmanmestaruuden voittanut Holopainen palkittiin Helsinki-päivän yhteydessä Töölön kisahallissa perjantaina.

Salibandytaituri Riku Holopainen liittyi palkintonsa myötä sangen nimekkääseen joukkoon, sillä viime vuonna saman palkinnon pokkasi nyt Stanley Cupin finaaleissa pelaava jääkiekkoilija, myös Erässä salibandya pelannut Teuvo Teräväinen. Sitä ennen pystiä kannatteli jalkapalloilija Joel Pohjanpalo.

Taitava, vahva ja ennakkoluulottomasti vastustajia haastava Holopainen teki päättyneellä liigakaudella läpimurtonsa miesten Salibandyliigaan. Holopainen nousi liigaryhmään syksyllä, mutta vakiinnutti paikkansa kolmessa pelaavassa viisikossa keväällä, kun pudotuspelitaistot kävivät kuumimmillaan.

Holopaisella oli merkittävä rooli, kun Erä lähetti yhden sarjan ennakkosuosikeista tamperelaisen Classicin kesälomalle jo puolivälierissä. Vakuuttavat peliesitykset huomattiin myös nuorten maajoukkueessa ja liigakauden jälkeen nuori hyökkääjä kruunasi kautensa maailmanmestaruudella Suomen paidassa.

- Vähän yllättyneet fiilikset. On hienoa saada tässä lajissa huomiota. Tämä on hieno huomionosoitus, jonka kautta laji toivottavasti saa taas uusia seuraajia, Holopainen kommentoi palkintoaan.

- Aloitin kauden A-nuorissa. Siinä syksyn alussa peliaikaa tuli Erä Akatemian Divari-joukkueesta ja  pääsin myös säännöllisesti harjoittelemaan liigajoukkueen kanssa. Syksyllä tuli ensimmänen liigapeli aika alkukaudesta, mutta peliaika jäi vielä vähin. Keväällä liigasta tuli enemmän vastuuta ja oikeastaan siinä kohtaa pelikin alkoi vasta kunnolla kulkemaan. Kaiken kruunasi sitten nuorten maailmanmestaruus, Holopainen kertaa vauhdikasta vuottaan.

Vuoden nuori helsinkiläisurheilija palkittiin myös 2 500 euron stipendillä, jonka Holopainen aikoo käyttää urheilu-uransa kehittämiseen. Palkinto takaa sen, että kesätöiden etsimisen sijaan Erä-hyökkääjä voi antaa kaiken aikansa harjoittelulle.

- Nyt voin todellakin harjoitella kahdesti päivässä ja treenejä tuleekin nyt vähintään 10 kertaa viikkoon. Nyt on hyvä satsata kaikki lajin eteen, Holopainen kiittää.

Vuoden helsinkiläisurheilijana palkittiin voimistelija Tomi Tuuha.