Pohjoinen puhuri hyyti Mosahallin huurteeseen kun Erän ja OLS:n kahden ottelun lauantain miestenkin vääntö luisui viime hetkillä OLS:n voitoksi. Erä menetti kolmannessa erässä kaksi kertaa kahden maalin johdon ja hävisi viimeisellä minuutilla 8-9 (3-2, 2-1, 3-6).

Jere Oksanen, Mikko Pasanen ja Tuomas Iiskola laukoivat Erälle ensimmäiseen taukoon mennessä 3-2-johdon, jonka Eero Nuutisen yllätysrannari ja Iiskolan toinen osuma repäisivät 23. minuutilla jo lukemiksi 5-2. Sitten alkoivat kuitenkin synkemmät ajat kun Erä jätti oman ylivoimansa käyttämättä ja OLS iski Sami Lehtisen kakkosen aikana kakkospallosta kavennuksen.

Päätöserän alkuun tuli kunnolla kylmää OLS:n noustessa yhdeksässä sekunnissa kahden maalin takaa tasoihin. Tommi Rosendahlin osuma ja Aaron Fagerholmin näyttävä takatolppaohjuri repäisivät taululle vielä 7-5, mutta tänään ei sekään riittänyt. Pelimiesten kymppi alkoi nimittäin OLS:n uudella nousulla taas rinnalle.

Tommi Rosendahlin rebound-maali ajassa 55.24 nostatti vielä toiveita, mutta mitä vielä. Prässäikuudella viittä vastaan tuotti oululaisille vimeisellä minuutilla tasoituksen, ja heti seuraavassa vaihdossa putosi Mosahallin katto puoli taivasta mukanaan. Erän mukaansa hyökkäykseen mielimä pallo ei lakannut sitten millään pomppimasta, niinpä keltaiset veivät sen ja iskivät Markus Laakson taakse vain 26 sekuntia ennen summeria.

OLS taisteli ottelun alusta asti mallikkaasti, mutta hienoinen etevämmyys pallon kanssa avasi Erälle mahdollisuudet voittoon. Ratkaisevat niitit jäivät kuitenkin iskemättä, ja se maksoi tänään play off -paikan kannalta kullanarvoiset kaksi pistettä. OLS hyödynsi Erän huolimattomuuden pallon kanssa ja toimitti sen yhä uudelleen parhaaseen maalintekosektoriin, jossa siniset saivat tänään tylyn oppitunnin vahvasta maalineduspelaamisesta.