Kahdesti voittanut Erä keräsi toisen puolivälierän lehdistötilaisuuden isoimmat kehut. Kahden tasaisen joukkueen tiukoissa väännöissä Erä on kyennyt ottamaan niukan edun ennen kaikkea uhrautuvalla puolustuspelillään.

- Ensimmäinen erä meni vielä kaverille, mutta toiseen lähdettiin nostamaan omaa tasoamme ja taistelu parani entisestään, ottelun parhaana palkittu Ilkka Koski analysoi.
- Kolmannessa erässä saatiin pari maalia peräkkäin tärkeään paikkaan.

Päävalmentaja Petteri Bergman myhäili niin rentona kuin kesken pudotuspelien yleensä mahdollista on.
- Classic oli tänäänkin ihan odotetun vaarallinen ja haastava vastustaja. Markus Laakso oli kuitenkin todella hyvä maalissa, ja koko joukkueen taisteluilme oli mainio, siellä nähtiin välillä kapteeni kyljellään ja yrittämässä samalla vielä kurottamaan peittämään vetoa. Peitettyjen laukausten määrä kertookin osaltaan joukkueen puolustusasenteesta ja tahtotasosta. Ottelu oli alusta loppuun tasainen ja onneksi pystyttiin itse tekemään ne tärkeät maalit.
Seuraavaan otteluun on kolme vuorokautta, ja joukkueiden ohjelma on tässä kohdin luonnollisesti tarkoin suunniteltu.
- Tässä välissä huolletaan kehoa, käydään kertyneet matskut läpi ja tarjoillaan sieltä pelaajille sopivia palasia pieninä annoksina. Harjoitellaan vähän, ja tässä kohdin kautta jokainen tietysti yrittää järjestää elämänsä niin, että voi keskittyä pelaamiseen mahdollisimman hyvin. Nyt on tilaisuus leikkiä hetki ammattilaista, ja varsinkin näistä hetkistä pitää nauttia, Bergman hymyili.

Aina rennosti esiintyvän Classic-luotsi Jarkko Rantalan suupielet olivat kahden tappion jälkeen aavistuksen totuttua tiukemmalla, mutta nopea analyysi löytyi häneltäkin.
- Erä on ollut todella hyvä, heillä on huippumaalivahti ja meillä ollut vaikeuksia maalinteossa. Tilane on tässä kohdin paha, mutta olen kuullut, että sellaisissa on oltu ennenkin, Rantala vihjasi uudesta noususta.