Tapanilan Erä ei onnistunut ryöstöretkellään Salibandyliigan puolivälierien avausottelussa Esport Oilersia vastaan, mutta sinipaitojen esitys lupaa hyvää tuleviin kamppailuihin. Erä otti toisessa erässä pelissä totaalisen komennon oltuaan ensin 2-7-tappiolla. 7-7-tasoitus päätöserän lopulla vei pelin jatkoajalle, jossa Oilers kuitenkin onnistui.

Espoon ja Helsingin paikallispuolivälieräsarja alkoi kotijoukkue Oilersin räväkällä rytmillä. Oilers iski Erän pallonmenetyksistä pyörremyrskyn lailla vastaan ja tekopaikoistaan se viimeisteli jäätävällä tehokkuudella. Kun kamppailu oli edennyt puolivälin yli, oli taululla jo kotijoukkueen 7-2-johtolukemat.

Sitten tapahtui kuitenkin käänne voimasuhteissa. Erä otti komennon, piti palloa ja hallitsi kentän tapahtumia suvereenisti. Osuma toisensa jälkeen nosti Erän itseluottamusta, ja päätöserän lopulla Perttu Puska sivalsi kamppailun jatkoajalle 7-7-tasoituksellaan. Maali oli Puskalle illan toinen. Muista Erän maaleista avauspuolivälierässä vastasivat Tomi Palin, Jussi Kosola, Tommi Aro, Janne Salonen ja Mikko Jolma.

Kamppailun ratkaisu syntyi Oilersin vastaiskusta, joka käynnistyi Erän epäonnistuttua omassa maalipaikassaan. Perttu Pajukosken laukaus ohitti kamppailun puolivälissä maalille tulleen Teemu Kortelaisen ajassa 61.03.

Trillerialun saanut ottelusarja jatkuu perjantaina Tapanilan Erän kotiyleisön edessä Vantaan Energia Areenalla klo 18.30. Kolmas kohtaaminen pelataan sunnuntaina Tapiolassa, ja neljäs puolivälierä tuo ensi viikon keskiviikkona miesten Salibandyliigan pudotuspelit pitkästä aikaa perinteikkääseen Mosahalliin.

Tapanilan Erän kotiotteluihin voi hankkia liput ennakkoon osoitteesta lippuagentti.fi.

 
 
 

Tapanilan Erän puolivälierät 

KE 9.3. Klo 18.30 Oilers - Tapanilan Erä 8-7 ja.

PE 11.3. Klo 18.30 Tapanilan Erä - Oilers, Vantaan Energia Areena

SU 13.3. Klo 17.00 Oilers - Tapanilan Erä, Tapiolan UH

KE 16.3. Klo 18.30 Tapanilan Erä - Oilers, Mosahalli

Tarvittaessa

TO 17.3. Klo 18.30 Oilers - Tapanilan Erä, Tapiolan UH

SU 20.3. Klo 17.00 Tapanilan Erä - Oilers, Vantaan Energia Areena

KE 23.3. Klo 18.30 Oilers - Tapanilan Erä, Tapiolan UH