Erän keskiviikon kotiottelu SalBaa vastaan pelataan paikalla, johon on jo neljännesvuosisadan ajan imeytynyt salibandyperinteitä. Nykyinen Mosahalli on tontilla jo toinen, ja suuri osa Erän historiasta on koettu juuri siinä.

Se oli suuri päivä kun eräläiset kokoontuivat 25 vuotta sitten nykyisen Mosahallin paikalla olleelle hiekkakentälle pistämään liikuntaneuvos Leo Jokelan johdolla ensimmäiset lapionpistot. Ihan vielä samana päivänä ei ensimmäisen Mosahallin rakentaminen alkanut, mutta hetken symbolinen merkitys oli suuri.

Yhteistä kupla-Mosahallille ja nykyiselle oli erinomainen massakenttä, jolla pelaaminen oli pomppuisten ja epätasaisten parkettien jälkeen nautinto. Ja alkuaikoina laadukas kiinteä kaukalokin oli luksusta. Siihen asti oli tyypillisiä harjoitus- ja aluksi vielä sarjapelejäkin pelattu saleissa, joissa palloa kaivettiin välillä esiin puolapuiden välistä tai näyttämöverhojen alta.

Silloin Mosahalli oli alansa huippua. Oheisella salibandyn kausikirjan 1993 aukeamalla se komeilee Tampereen City-Pelikaanin ja Turun Sipihallin seurassa.

Kuplahallissa säät ja vuodenajat olivat lähellä, ja matkalla ulkokautta pukuhuoneista halliin ehti pakkanen puraista. PfffwchhhuUUWT, huokaisi pyöröovi halliin astuessa, ja kesken treenienkin saattoi näkyä ja kuulua outoja. Äkillinen valojen läikkyminen myrskytuulen heiluttaessa kuplaa ja sen mukana koko hallia. Jylisevä kohina kuplan päälle pakkautuneen lumen valuessa yhtäkkiä alas. Paljastavat tömähdykset pikkupoikien yrittäessä kavuta ulkoseinää ylös.

Heinäkuun helteellä aurinko paistoi kuplan pätsiksi, talvella käytiin toisessa ääripäässä. Tuomarishortseissa ja pitkissä Black Horseissa viheltänyt erotuomarilegenda paloi kaikkien paikalla olleiden verkkokalvoille pysyvästi. Lepakkovuorolle saapuvan maalivahdin kannatti lämmitellä todella hyvin. Kylmän kohmettamat reikäpallot läsähtivät hyisiin sormiin ja ohuen kankaan peittämiin kylmän punaamiin reisiin ihanan napakasti.

Mutta aina tapahtui. Kaukalon ulkopuolella, missä pesäpallot viuhuivat, juoksijat spurttasivat ja joku tuntui aina makoilevan korkeushyppypatjalla.

Ja kaukalossa.

Treenit, junnupelit, liigapelit. Pääsiäisen Silja Line Floorball Cup ruotsalaisvieraineen, Risto Kauppisen uudenvuodenyöksi organisoima Non Drinking Tournament, yksittäisten pelien järjestämisen harjoittelu Erän kohdatessa liigakarsinnassa Petteri Nykyn ja kumppanien Liffen. Kaikkien aikojen ensimmäinen naisten Euroopan Cup, jossa Jonna Kettunen torjui Erän maalissa, Hanna Teerijoki hyökkäsi norjalaisen Akerselvan paidassa ja Ruotsin silloinen ykkönen VK Rasket oli vahvin. Ja Erä III:n huippupelit ja se ilta kun Jonna Kettunen laukoi jatkoajalla mestaruuspallon Josban verkkoon. Ensimmäinen Erän miesten liigamaali, jonka Olli Laitinen kiskaisi etuyläkulmaan ohi VFT-vahti Pi Liljelundin. Ja ensimmäinen päästämä kun Tero "Sahti" Sipilä potkaisi VFT:n Kai Ahlstedtin maalin takaa lähettämän syötön omaan verkkoon. Kesken Happee-ottelun vaihtopenkille hoippunut Olli Laitinen, jonka yhtäkkiä huomatttiin valuvan lattialle verilammikkoa purkupalloa omasta päästä lyöneen Timo Välimaan lavan läjähdettyä kasvoihin. Yhtä hammasta ei löydetty koskaan. Kotiottelunsa samassa hallissa pelannut Synkkä Uhma, jonka vaalimainostilaksi myymä Martti Ahtisaaren pahvikuva tervehti sisääntulijaa.

Ja kaikki tämä ja paljon muuta vasta ensimmäisen Mosahallin kahdeksan ja puolen vuoden aikana.

Aikanaan oli uuden Mosahallin aika. Mutta salibandyhistoria jatkoi ja jatkaa kasautumistaan.

Keskiviikkona sitä tehdään taas ripaus lisää.

Erä - SalBa keskiviikkona 4.2. klo 18.30.