Paremmuudesta ei Erä-Happee-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa enää väännetty, sen verran selvä oli viiden maalin ero tulostaululla. Siinä missä Happeen Jami Manninen ja valmentaja Seppo Pulkkinen löysivät hallitsevan mestarin tiukkuudella omasta tekemisestä parannettavaa, jäi Aaron Fagerhomin ja Petteri Bergmanin osaksi tappion perkaaminen.

- Mielestäni numerot eivät kyllä ihan tehneet meille oikeutta, rohkeni Aaron Fagerholm kuitenkin muistuttaa.
- Tuntui, että oltiin sinänsä ihan hyvin pelissä messissä, mutta vastustaja kyllä viimeisteli tänään murhaavalla prosentilla ja itse sudittiin ratkaisupaikoissa ohi.
Loukkaantumisen vuoksi kautensa muiden jälkeen aloittanut Aaron Fagerholm on ehtinyt pelata neljä ottelua ja laukoa niissä komeasti kuusi maalia. Tänään syntyi hattutemppu.

Erän päävalmentaja Petteri Bergman harmitteli vuoristoradan jatkumista edelleen.
- Pelissä oli paljon hyvää, vaikka tappio totta kai harmittaa. Pelattiin silti paljon paremmin kuin sunnuntaina Tampereella. Vastustajan rutiini kuitenkin näkyi tänään, ja he viimeistelivät paikoista huomattavasti paremmin kuin me.
Bergman totesi maaottelutauon tulevan Erän kannalta sopivaan paikkaan, sillä penkillä on viime kierroksilla ollut loukkaantumisten ja flunssien vuoksi huolestuttavan väljää. Tänään kokoonpanossa eivät olleet esimerkiksi Sami Lehtinen, Tommi Aro, Jere Oksanen, Ilkka Koski, Aaro Koski
- Käydään rauhassa juttuja läpi ja odotellaan sairastuvalta ukkoja mukaan että sadaan taas materiaaliin leveyttä, vaikka hienosti paikalla olleet ovat taistelleet.
Erän peli on sekin vielä kehitysvaiheessa.
- Paljon uusia juttuja pyritään tuomaan peliin, ja opetteluvaiheessa tulee vielä lapsuksia. Näyttää välillä jopa hölmältä kun ensin pyöritetään ja siten sen päätteeksi tehdään virheitä, joista vastustaja pääsee viimeistelemään helpon näköisesti.

Pressissä kuultiin myös kysymys, joko Erä rakentaa joukkuettaan 17-vuotiaiden lahjakkuuksiensa kuten Eero Nuutisen ja Tuure Ailion varaan.
- Hyvin miehet ovat pelanneet, mutta toki tämä on miesten edustusjoukkue, jossa parhaat pelaavat ja vain näyttöjen mukaan mennään. Sinänsä on tietysti tärkeää ajaa koko ajan omia junioreita sisään, mutta samalla oikea balanssi on tärkeä. Tänään koko joukkueessa näkyi vielä laidoilla pyörimistä ja turhaa kiltteyttä, mutta kokemusta hankitaan vain pelaamalla. Kun ollaan jäljessä, pitää suoraviivaistaa peliä, laittaa palloa maalille ja kunnon pihatalkoot pystyyn, Bergman muistutti.