Tapanilan Erästä on valittu kuusi pelaajaa edustamaan Suomea alle 19-vuotiaiden neljän maan turnaukseen Tshekkiin. Kaikki Erästä valitut pelaajat ovat edustaneet myös Tapanilan Erän miesten liigajoukkuetta tällä kaudella. 

Nuorten maajoukkueen päävalmentaja Heikki Luukkonen nimesi hallitsevien maailmanmestareiden ryhmään kuusi pelaajaa Tapanilan Erästä. Tshekin Brnoon matkustavat puolustaja Perttu Järvinen ja hyökkääjät Mika Majalahti, Henri  Luoma, Joonatan Surakka, Riku Holopainen ja Tuure Ailio.

Kaikki Erästä valitut pelaajat ovat pelanneet myös liigaotteluita tällä kaudella miesten Salibandyliigassa. Tshekin EFT-turnaus pelataan 6.-8. marraskuuta.

Vuonna 1997 syntyneille pelaajille Brnon turnaus on viimeinen maaottelutapahtuma ennen kuin 1998 syntyneet ottavat vastuun U19-joukkueen menestyksestä. Erän pelaajista Järvinen ja Majalahti ovat tätä 98-ikäluokkaa, kun taas Luoma, Surakka, Holopainen ja Ailio hyvästelevät nuorten pelit tämän jälkeen.

Viime keväänä nuorten maailmanmestaruutta juhli kuusi Erän pelaajaa. Kultamitalit ripustettiin Eero Nuutisen, Miska Mäkisen, Teemu Metsälän (nykyään Steelers), Henri Luoman, Joonatan Surakan ja Riku Holopaisen kaulaan.

Mestarijoukueen valmennustiimiin kuuluivat Erän liigajoukkueen päävalmentaja Jyri Korsman ja urheilujohtaja Joonas Naava, jotka jatkavat yhä nuorten valmennuksessa.

Suomen U19-joukkue EFT-turnaukseen

Maalivahdit o m s yht.
1 Santeri Pohjonen 1997 Nokian KrP 10 0 0 0
35 Riku Saarentola 1998 Classic 0 0 0 0

Puolustajat
2 Jere Rekilä 1998 Tikkurilan Tiikerit 0 0 0 0
3 Antti Suomela 1998 OLS 0 0 0 0
5 Teemu Metsälä 1997 Steelers 7 2 2 4
10 Matias Lintula 1997 Koovee 7 1 4 5
13 Tuukka Salo 1997 Classic 3 0 0 0
23 Perttu Järvinen 1998 Tapanilan Erä 0 0 0 0
25 Alexander Nyman 1998 Blue Fox

Hyökkääjät
4 Mika Majalahti 1998 Tapanilan Erä 0 0 0 0
6 Tino Lindstedt 1998 Classic 0 0 0 0
8 Eetu Sorvali 1998 Josba 0 0 0 0
9 Jussi Töyrylä 1998 TPS 0 0 0 0
11 Oskari Heikkilä 1997 Classic 8 4 1 5
12 Eero Jalo 1998 TPS 1 0 0 0
14 Eetu Sikkinen 1997 Classic 0 0 0 0
15 Olli Wikstedt 1997 OLS 2 0 0 0
18 Rasmus Kainulainen 1997 LaSB 12 9 11 20
19 Henri Luoma 1997 Tapanilan Erä 10 5 3 8
20 Joonatan Surakka 1997 Tapanilan Erä 10 2 7 9

21 Riku Holopainen 1997 Tapanilan Erä 11 2 3 5
22 Tuure Ailio 1997 Tapanilan Erä 7 2 2 4


Päävalmentaja Heikki Luukkonen
Valmentaja Joonas Naava
Valmentaja Jyri Korsman
Valmentaja Atte Juuti
Maalivahtivalmentaja Tapio Tamminen
Fysioterapeutti Antti Ylinen
Huoltaja Mikko Mattila
Joukkueenjohtaja Sami Kuivalainen