Tapanilan Erä nousi miesten Salibandyliigan runkosarjan päätöskierroksella viidennelle sijalle, kun se otti maukkaan 8-5-voiton sarjakakkosesta Jyväskylän Happeesta. Ottelun jälkeen peliä ja tulevia pudotuspelejä kommentoivat Happeen Seppo Pulkkinen ja Ville Karjalainen, sekä Erän Iiro Lankinen ja Tomi Rastas.

Lauantain ottelussa Happee hallitsi peliä suvereenisti ensimmäisen 20-minuuttisen ajan, jolloin se hyödynsi Erän uinumisen ja niittasi taululle 4-1-johtolukemat. Toisesta erästä lähtien Vantaan Energia Areenalla nähtiin kuitenkin totaalinen suunnanmuutos, kun kotijoukkue Tapanilan Erä kurvasi 8-5-voittoon.

- Hyvä ensimmäinen erä, mutta sitten menetettiin ote. Otettiin turhia jäähyjä ja annettiin kaverille pallon hallinta. Kiri jäi päätöserässä myös vajaaksi, Happeen päävalmentaja Seppo Pulkkinen totesi.

Happee pääsee valitsemaan maanantaina puolivälierävastustajansa toisena, heti runkosarjavoittaja Classicin perään.

- Emme ole vielä valintaa päättäneet, mutta meillä on hyvin aikaa pohtia sitä tässä matkalla Jyväskylään ja sunnuntaina vielä. Maanantaina sitten tehdään valinta, Pulkkinen kertoi.

Entä olisiko Erä sopiva vastus Happeelle?

- Erä on aina hyviä vastustaja, hyviä pelejä ollut aina. Tänäänkin oli hyvää taistelua. Erä ei missään nimessä ole huono vastustaja, Pulkkinen murjaisi.

Vaikka Happee kärsi illan pelissä tappion ja omiin meni kahdeksan maalia, oli yksi illan onnistujista nuori maalivahti Ville Karjalainen. Happee-vahti pelasi kovassa paikassa uransa ensimmäisen liigaottelun.

- Pelin jälkeen ainakin on hiki, eroa junnupeleihin kyllä on. Kova peli oli tänään, harmi kun hävittiin. Kaveri oli todella kova. Erä liikutti palloa hyvin ja iski paikoista sisään, Karjalainen tuumi pelin jälkeen.

"Divarin paras pakki" loistaa nyt myös liigassa

Tapanilan Erän paras pelaaja lauantain ottelussa oli puolustaja Iiro Lankinen, joka oli alati vaarallinen ja upotti myös kaksi maalia Happeen verkkoon. Ottelun jälkeen savolaispakki oli mielissään voitosta, mutta manaili vielä karmaisevaa avauserää.

- Näitä on tällä kaudella nähty ja tänään taas sama juttu. En tiedä miten oltiin niin unessa. Toiseen erään sitten kaivettiin jotenkin energiaa ja saatiin erän alkuun maali, niin lähti peli rullaamaan. Tärkeä voitto, kun ollaan vähän kontattu tässä, Lankinen puhalteli.

Viime kaudella Lankinen ahersi Divari-joukkue Welhojen takalinjoilla huimilla tehopisteillä. Divarin parhaaksi pakiksi tituleeratulla Lankisella on kestänyt liigaan tottuminen, mutta juuri tärkeimpien pelien kynnyksellä mies on ottanut huiman harppauksen otteissaan.

- Puoli kautta meni siihen, ettei ollut itseluottamusta samalla tavalla kuin Divarissa. Sitten kun pääsi tuohon ykkösviisikkoon ja rooli kasvoi, niin itseluottamuskin nousi onnistumisten myötä. Olen myös aina tykännyt pelata tärkeitä pelejä, joten eiköhän vielä pleijareissa oteta askel eteenpäin, Lankinen lupasi.

Erän valmentaja Tomi Rastas komppasi Lankisen arvioita ottelun kulusta ja kertoi miten peli lopulta kääntyi sinipaidoille.

- Tosi hankalia ovat olleet otteluiden alut ja paljon olemme niistä puhuneet. Jostain syystä tänään latautuminen jäi ihan piippuun ja avauserässä oltiin katsojan roolissa. Erätauolla vähän puhuteltiin poikia ja laitettiin viisikot uusiksi. Muutama maali sitten toi uskoa. Sen jälkeen tämä oli meidän peli, eikä ollut epäselvää kumpi pelin vie, Rastas kuvaili.

Entä jännittääkö Erä-valmennusta maanantain playoff-valintatilaisuus? Runkosarjan viidennen sijan Erä on yksi valittavista joukkueista.

- Ei oikeastaan jännitä. Se on aika lailla ihan sama kuka vastaan tulee. Kaikki pitää voittaa. Jokaisella joukkueella on vahvuutensa ja heikkoutensa.

- Me olemme valmiita pudotuspeleihin. Olemme olleet jo pidemmän aikaa, Rastas lupasi.

Tapanilan Erä pelaa pudotuspelien ensimmäisen kotiottelunsa perjantaina 11.3. klo 18.30 Vantaan Energia Areenalla. Puolivälierien toinen kotiottelu puolestaan on vuorossa keskiviikkona 16.3. klo 18.30, jolloin pelipaikkana on poikkeuksellisesti perinteikäs Mosahalli. Lippujen ennakkomyynti alkaa maanantain playoff-valintatilaisuuden jälkeen osoitteessa lippuagentti.fi.