Esport Oilers tarrasi kiinni miesten Salibandyliigan välieräpaikkaan, kun se haki 7-5-vierasvoiton perinteikkäästä Mosahallista 4. puolivälierässä. Tapanilan Erä onnistui kuromaan avauserän kolmen maalin tappiotilanteen maalin päähän, mutta tasoitukseen asti kiri ei riittänyt. Ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa tapahtumia kommentoivat Erän Tomi Rastas ja Riku Holopainen, sekä Oilersin Hannu Mattila ja Oliver Wardi.

Mahtoiko rakkaassa Mosahallissa pelaaminen viedä Erän latauksen yli, sillä kamppailun alussa sinipaidat olivat ahdingossa. Peli oli hermostunutta ja Oilers karkasi jo 3-0-johtoon toisen erän alussa.

Kamppailun puolivälin lähestyessä tapanilalaisten otteet paranivat vaihto vaihdolta ja pelitapahtumat siirtyivät Oilersin maalin suulle. Tommi Rosendahl oli hyvässä iskussa tuotuaan Erän maalin päähän kahdella osumallaan.

Päätöserään lähdettiin hyvistä takaa-ajoasemista, vaikka Markus Olkkonen lisäsi Oilers-johdon toisen erän lopulla 4-2-lukemiin. Mikko Pasasen ylivoimamaali kavensi taukotilanteeksi 3-4, kun vajaat kaksi minuuttia oli toista erää pelaamatta.

Päätöserässä kiri kuitenkin tyssäsi alkuunsa. Oilers rokotti kolmella osumalla ensimmäisen kympin aikana, jolloin Erällä oli neljän takaa-ajomaalin vuori kiivettänään. Tuomas Iiskola ja Jussi Kosola iskivät vielä maalin mieheen, mutta sen lähemmäs Erä ei päässyt. Kolmas kiinnitys välieräpaikkaan irtosi öljymiehille numeroin 7-5. Ottelusarja on nyt tilanteessa 3-1, kun neljällä voitolla jatketaan neljän parhaan joukkoon.

Puolivälieräsarja jatkuu heti torstaina Tapiolassa, jolloin välieräpaikka on ensimmäistä kertaa katkolla. Erän on voitettava torstaina, mikäli se mielii jatkaa taistelua välieräpaikasta sunnuntaina kotiyleisön edessä. Mahdollinen kuudes puolivälierä pelataan Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina 20.3. klo 18.30.