Kuva: Juhani Järvenpää

Tapanilan Erän maajoukkuetähti Lauri Kapanen on pelannut joukkueen tavoin mallikkaan alkukauden. Erä on mukana sarjan kärkikahinoissa ja ykkösviisikon kapellimestarina Kapanen häärii jälleen pistepörssin kärjen tuntumassa.

Tapanilan Erä on neljän pelatun miesten Salibandyliigan ottelun jälkeen sarjataulukon neljännellä sijalla. Erän ykkösviisikko on kantanut toistaiseksi suurimman vastuun pistetehtailusta, kun Lauri Kapanen, Perttu Puska ja Tommi Rosendahl ovat olleet alkukierroksilla huippuvedossa.

Kapanen on saavuttanut ensimmäisissä otteluissa kahdeksan tehopistettä, iskettyään viisi maalia ja annettuaan kolme maaliin johtanutta syöttöä. Vaikka alku on vaikuttanut terävältä, ei Kapasen mukaan joukkue ole vielä alkuunkaan tyytyväinen tilanteeseen.

- Emme ole pelanneet niin kuin olisimme halunneet ja parhaimmillaan pystymme. Pelien sisällä on ollut aikamoista vuoristorataa. Pitää pystyä tasaisempaan suorittamiseen. Joka pelissä on ollut heikkoja jaksoja ja hyviä jaksoja. Niistä hyvistä jaksoista pitää nyt saada pidempiä. Puolustuksessa ja erikoistilanteissa löytyy petrattavaa, Kapanen kuvailee.

Omiin onnistumisiinsa Kapanen laskee neljän ottelun osalta oikeastaan vain yhden erän. Maajoukkueessakin ykkösviisikossa pelaava laitahyokkääjä haluaa päästä enemmän palloon käsiksi.

- Olen ollut tosi paljon ilman palloa. Minun pitää pystyä vielä aktiivisemmin hakeutumaan paikkoihin, joissa saa palloa. Ja pallon kanssa pitää pystyä haastamaan ja laukomaan enemmän, Kapanen toteaa.

Mikä tärkeintä, Kapasen otteista on alkukaudesta paistanut maailmanluokan pelaajan määrätietoisuus ja peli-ilo.

- Olen kyllä nauttinut pelaamisesta ja tuossa viisikossa on ollut tosi mielekästä pelata. Kyllähän tällä hetkellä joukkueessa on tosi rento fiilis, mutta silti samalla tehdään duunia tosissaan. Se näkyy kentällä siinä, että peli on rennompaa ja uskalletaan pelata rohkeammin, unohtamatta duunin tekoa.

Keskiviikon vastustajaa ei kannata aliarvioida

Keskiviikkona Erä kohtaa Vantaan Energia Areenalla Nokian KrP:n, joka on viidestä pelistä onnistunut voittamaan vain yhden ja kärsinyt tappion neljästi.

- Tuloksellisesti Nokialla ei ole kulkenut niin hyvin kuin joukkueella olisi potentiaalia. Joukkue pystyy kuitenkin tiiviiseen puolustukseen ja hyökkäyksestä löytyy taitavia yksilöitä, Kapanen muistuttaa.

Erän edellinen ottelu päättyi vierastappioon TPS:ää vastaan. Tuossa ottelussa erikoistilanteet nousivat suureen rooliin, maaleja tuli omiin sekä vastustajan pelatessa ylivoimalla että jopa alivoimalla.

- Viime viikkona palauteltiin alkukauden rasituksesta, eikä treenattu yhdessä lajia. Se on kuitenkin tiedossa, että meillä on vielä paljon petrattavaa niin ylivoima- kuin alivoimapelissä, ja siihen tullaan varmasti kiinnittämään tällä viikolla huomiota treeneissä, Kapanen kertoo.

Reilun viikon ottelutauon jälkeen tämä viikko palauttaa Erän jälleen vauhdikkaampaan ottelurytmiin. Keskiviikon pelin jälkeen matka jatkuu sunnuntaina Seinäjoelle, jossa vastaan asettuu Mika Kohosen tähdittämä hallitseva Suomen mestari SPV.

- Seinäjoella on fanaattinen kotiyleisö ja hallissa hyvä tunnelma, niin kyllähän se sytyttää. Siellä on aina mukava pelata. Mihu (Kohonen) nostaa varmasti joukkuen kuin joukkueen ilmapiiriä paremmaksi ja itseluottamusta korkeammalle. Hän on kokenut ja edelleen tosi voitontahtoinen pelaaja. Ja kaikkihan tietää millainen pelikäsitys ja syöttötaito Mihulta löytyy. Edelleen, Kapanen kehuu.

Eikä otteluruuhka vielä siihen hiivu. Viikon kuluttua alkaa myös Suomen Cup, jossa Erä on pitkästä aikaa mukana kamppailemassa menestyksestä. Cupin 4. kierroksen ottelussaan Erä matkustaa Tampereelle kakkosdivisioonajoukkue Soittorasian vieraaksi. Tuo ottelu pelataan 21. lokakuuta klo 18.30.

- Kiva olla taas cupissa mukana. Kyllähän cupin voittaminen on hienolta tuntunut. Kerran sen olen Eränkin paidassa voittanut. Kyllä cupin merkitys on meille iso. Saadaan hyvää kokemusta joukkueelle niistä otteluista. Ja totta kai me haluamme sen voittaa, ei me siihen oltaisi muuten lähdetty, Kapanen linjaa.

Hanki lippusi etukäteen ja vältyt jonottamiselta!

Tapanilan Erä järjestää Tallink Silja Linen ja Super Parkin kanssa perheille suunnatun ottelutapahtuman keskiviikkona 14. lokakuuta, kun Erä kohtaa Vantaan Energia Areenalla Nokian KrP:n klo 18.30.

Pääsylipulla saat kaiken tämän:
* näet parasta salibandyviihdettä Suomen kovimmalta tasolta
* koet perhepelin aktiviteetit ja voit voittaa upeita palkintoja
* pääset tapaamaan Erän pelaajia heti ottelun jälkeen Erän fanipisteellä
* pääset BUSMOn kyydillä ilmaiseksi Mosahallilta Vantaan Energia Areenalle ja ottelun jälkeen takaisin
* saat viihdettä edullisesti koko perheelle: aikuisille huippu-urheilua ja perheen pienimmille skidiparkki!

Liput:
Peruslippu 14 € / Club One -kortilla 2 yhden hinnalla
Opiskelijat, eläkeläiset, lapset (7-15 v) 9 €
Perhelippu (2 aikuista + 2 lasta) 39 €
Alle 7-vuotiaat ja Erän salibandyjaoston jäsenet veloituksetta