Tapanilan Erän puolustaja Ilari Heikkinen pitää osaltaan huolen, että vaikka lauantaina Pasilan Urheiluhallissa vietetään Floorball Circus -perhetapahtumaa, ei sarjajohtaja Classic pääse vapaasti pyörittämään tivoliaan kotijoukkueen alueella.

- Erittäin vauhdikas ja tunteita herättävä peli varmasti tulossa. Classicia vastaan pelit ovat olleet aina tiukkoja vääntöjä, Heikkinen kuvailee.

Erä on jo aiemmissa kamppailuissaan osoittanut, että se pystyy horjuttamaan liigan kärkijoukkueita, vaikka voitot suurista ovat vielä jääneet tällä kaudella saamatta. Heikkinen painottaakin, että lauantaina voitto on tapanilalaisten omissa käsissä, lepsuiluun ei ole varaa.

- Omaan peliin pitää keskittyä, pelata sen mukaan. Pitää uskoa omaan tekemiseen.

Classic johtaa vakuuttavasti Salibandyliigaa puhtaalla pelillä. Erän leirissä tiedetään hyvin, minkälaisia pelaajia ja millainen joukkue vastaan asettuu. Sitkeästi kaukalossa taisteleva Heikkinen heittäytyy uhrautuvasti pallon tielle, kun tarve on.

- Ainakin Lassi Vänttinen ja Sami Johansson ovat olleet Classicilta liekeissä. Siellä on paljon vaarallisia, hyvin laukovia pelaajia. He tykkäävät pelata poikittaissyöttöjä ja niistä suoria laukauksia. Taustat täytyy ottaa tarkkaan ja olla peitolla, Heikkinen painottaa.

Kysyttäessä Erän aseita lauantain peliin, nostaa Heikkinen esiin vieressä haastatteluvuoroa odottavan Eero Nuutisen.

- Nuori Nuutinen kaataa Classicin vaikka yksinään, Heikkinen nauraa ja taputtaa joukkueen junioria olalle.

Tapanilan Erän ja Classicin koko perheen Floorball Circus -tapahtumaottelu pelataan lauantaina 7. joulukuuta Pasilan Urheiluhallissa klo 17.00 alkaen. Ottelutapahtumassa lapset viihtyvät  muun muassa pomppulinnan, tutkapisteen ja sirkustunnelman parissa. Lisäksi ottelun erätaulla nähdään freestyle-futista ja Erä-junioreiden näytösottelu. Tervetuloa viihtymään!

Katso myös: Floorball Circus Salibandyliigan sivuilla