Pölyn laskeuduttua Erän ja Nokian KrP:n dramaattisen kohtaamisen jälkeen oli aika vetää tapahtumat yhteen pressitilaisuudessa. Suuri yksimielisyys vallitsi siitä, että itse pelitapahtumien käänteet eivät olleet niin dramaattisia kuin ottelun puolikkaiden numeroista 1-6 ja 8-1 voisi päätellä.

- Tilanteessa 1-6 tuntui, etteivät numerot kuitenkaan olleet ihan oikeat. Oltiin numeroita paremmin pelissä mukana mutta ei tehty paikoistamme maaleja ja samalla kaveri iski tehokkaasti meidän virheistämme, neljän tehopisteen Lauri Kapanen sanoi.
- Koko ajan oli kuitenkin tunne, että täältä vielä tullaan koska peli oli niin hyvin näpeissä.

Päävalmentaja Petteri Bergmanin mietteet kulkivat samaa kaistaa.
-  Ei olut ensimmäisessä erässä niin huonoja kuin numeroista luulisi. Paikkoja oli, mutta samalla päällä se sama maalinteon tuska kuin pitkään kun on saatu vain yhtä - kahta maalia. Taululla oli puolivälissä 1-6 vaikka tontteja oli ollut. Sitten kun onnistumisia alkoi tulla, niitä tulikin roppakaupalla ja pyrittiin pistämään koko ajan lisää pökköä pesään ja pitämään tempoa yllä. Kuula ja miehet rupesivat liikkumaan. Tyytyväinen täytyy olla totta kai kahteen pisteeseen mutta erityisesti myös siihen, että nyt saatiin niitä onnistumisia laajalla rintamalla.
Maalivahdin vaihdon lisäksi ei Erä tehnyt pelin käännekohdassa mitään mullistavaa.
- Pientä hienosäätöä, vähän pyöritetiin rosteria ja pyrittiin aktivoimaan omaa peliä, päävalmentaja Bergman muotoili.

Nokian päävalmentaja Heikki Luukkonen arveli omiensa tuoreemman pelituntuman selittäneen vahvaa alkua.
- Johto oli ansaittu, mutta tähdetkin olivat oikeissa asennoissa että eroa repesi niin paljon. Erän valmennus kuitenkin reagoi erinomaisesti ja herätti joukkueen maalivahdin vaihdolla vaikkei Laakso huonosti ollut pelannutkaan. Kortelainen oli kuitenkin tänään iso tekijä, ei pystytty tekemään hänelle kuin yksi vaikka paikkoja oli paljon. Jos olisi saatu vaihdon jälkeen vielä yksi - kaksi maalia lisää, pelistä olisi tullut toisenlainen, tappionkin jälkeen herrasmiehen tyylikkyydellä esiintynyt Luukkonen kehaisi vastustajaa.
Luukkonen ei nähnyt nokialaisten taipuneen väsymyksen vuoksi.
- Johtoasemassa päästettiin neljä vastaiskumaalia, ja se kertoo kyllä epäkypsästä pelaamisesta. Takana on useampia tiukkoja pelejä, joista on tullut maalin tappioita, ja nyt tarvittaisiin sellainen riman ylitys, joka aloittaisi positiivisen kierteen niin kuin Erällä tänään.

Nokian Jesse Jokinen muistutti kolmansien erien olleen joukkueelle aiemminkin vaikeita.
- En tiedä hiipikö tappion pelko vai mikä kun annettiin lopussa aika helppoja maaleja. Tuli turhia henkilökohtaisia merkkausvirheitä.