Tapanilan Erä aloittaa urakkansa miesten Salibandyligassa lauantaina vierasottelulla OLS:ia vastaan. Erän kokenut kapteeni Tom Strömsten myöntää, että tosi pelien alkaminen kutkuttaa mukavasti.

- Aika moni odottaa, että tosi pelit alkavat. Treenipeleissä on kokeiltu monia juttuja ja vihdoin päästään kokeilemaan niitä tuolla liigakaukalossa, jossa pisteet ovat jaossa, Strömsten sanoo.

Jo viime kaudella Erä oli pudotuspeleissä lähellä sensaatiota, kun se nuorella joukkueella pakotti mestariksi lopulta edenneen Happeen viidenteen otteluun puolivälieräsarjassa. Tuon joukkueen runko säilyi lähes samana ja huippuvahvistuksina joukkueeseen saapuivat maajoukkuemiehet Lauri Kapanen ja Tommi Aro.

- Taas ollaan oltu vuosi enemmän kimpassa. Viime kausi oli vähän vielä tutustumiskausi. Meillä on nyt yhtenäisempi joukkue, johon saatiin vielä nämä täsmähankinnat päälle. Tällä porukalla voidaan mennä päätyyn asti, kunhan tehdään kovasti hommia.

Harjoitusotteluissa "vanhakin on vertynyt" maalintekoon, kun Antti Aarnion ja Tuure Ailion kanssa kolmosketjussa hyökännyt Strömsten on heilutellut tasaisesti maaliverkkoja.

- En tiedä vertymisestä, mutta nuo nuoret kyllä pitävät hereillä. Pitää tehdä hommia joka päivä, että mahtuu itsekin pelaavaan kokoonpanoon. Näillä nuorilla on vauhtia ja taitoa, itse pyrin tuomaan siihen sitten jotain muuta kokemuksen kautta, Strömsten kertoo.

Lauantain avauskamppailussa Erä siis matkustaa Ouluun, jossa punnitaan kotijoukkue OLS:n taidot. 

- Joka vuosi heillä on ihan hyvä joukkue, mutta vaipuvat jostain syystä kuitenkin sarjan häntäpäähän. Molemmilla joukkueilla on yleensä avauspelissä enemmän vauhti ja energiaa kuin järkeä, mutta yritämme olla nyt fiksumpia kuin vastustaja. Se kummalla on avauspelissä enemmän malttia, on vahvoilla.

OLS-ottelun jälkeen matka jatkuu vielä Turkuun, josta TPS-ottelun kautta päästään vihdoin kauden ensimmäisen kotiotteluun. Keskiviikkona 24. syyskuuta on suuri päivä eräläisille, kun sininen pyörremyrsky saapuu Vantaan Energia Areenalle.

- Vaikka Mosa onkin ollut aina hieno kotikenttä, on tämä loistava mahdollisuus! Olen kerran pelannut yhden finaalisarjan siellä, jossa nähtiin kyllä että Energia Areena on paikka, johon tunnelmaa pystyy luomaan, Strömsten kehuu.