Tapanilan Erä juhlii lauantaina seuran 80-vuotispäiviä. Tamperelaista Kooveeta vastaan Pasilan Urheiluhallissa pelattava juhlaottelu nostattaa nuoren joukkueen kokeneessa kapteenissa Tom Strömstenissä paljon muistoja.

- Taisin tulla Erään vuonna 2001, jolloin siirryimme vähän isommalla porukalla SSV:n A-junioreista Erän divarijoukkueeseen. Sitten kasattiin sellainen joukkue, jolla saavutettiin aika suvereeni nousu liigaan, Strömsten muistelee.

Joukkueensa eteen viimeiseen asti taisteleva Strömsten piipahti Erä-vuosien aikana kertaalleen naapuriseura SSV:ssä, mutta paluulippu toi hänet pikakyydillä takaisin Mosalle.

- Taisin pelata viitisen vuotta liigaa Erässä, minkä jälkeen hain uusia haasteita SSV:stä. Erinäisten syiden ja sattumusten jälkeen palasin Erään heti vuoden jälkeen takaisin. Sitten matkan varrella pelattiinkin muun muassa kahdet SM-finaalit ja EC-finaalissa, Strömsten kuvailee. 

Tänä vuonna Erä-kapteenilla on johdettavanaan uusi orkesteri, joka koostuu pääasiassa nuorista tulevaisuuden lupauksista. Päävalmentaja Petteri Bergmanin paluu kahden sapattivuoden jälkeen on kuitenkin yksi yhdistävä tekijä uudessa ja vanhassa Erässä.

- Joukkue on matkani varrella paljon vaihtunut. Lehtisen Sami ja Kosolan Jussi ovat pisimpään olleet tästä porukasta mukana. Minulla on nyt 12:s kausi menossa Erässä, joten on tässä nähty ylä- ja alamäkiä. Sitä osaa jo aika hyvin suhtautua erilaisiin tilanteisiin. Sitä oppia yritän jakaa nuorille pelaajille.

Lauantaina Pasilassa juhlitaan myös Erässä Salibandyliigaa pelanneita pelaajia. Kuten fanien, on myös Strömstenin mieleen jäänyt lähtemättömästi pelaajia vuosien varrelta.

- Niitä on kyllä paljon. Isoahon Joni on yksi, joka lopetti turhan aikaisin. Tykkäsin kovasti hänen asenteestaan. Kapasen Laurin kanssa on taas ollut kiva seurata peliuran kehitystä. Siinä se pikkupoikana pyöri mukana, kun itse tulin joukkueeseen. Sitten on näitä Erä-legendoja, joiden kanssa on saanut kunnian pelata: Markku "Ransu" Rantalan, Timo Mäkysen ja Pasi Laitilan kanssa, Strömsten kehuu.

Omaa peliuraansa Strömsten ei ole aikeissa vielä päättää, vaikka joukkueen ikänestori onkin.

- Olen huumorilla sanonut viime vuonna, että ura jatkuu 1-5 vuotta. Tänä vuonna sanon, että se jatkuu 1-4 vuotta. Niin kauan kun pelaaminen tuntuu hyvältä, pärjää nuorille ja ansaitsee pelipaikkansa, niin uskon uran jatkuvan. Olen yrittänyt mennä kausi kerrallaan.

Movember-maaleilla Koovee lauantaina nurin

Erän liigajoukkue on mukana Movember-kampanjassa joukkueen yhteisellä sopimuksella, jolla jokaisesta tehdystä maalista lahjoitetaan marraskuussa 10 euroa hyväntekeväisyyteen. Edellisessä ottelussa joukkue iski SPV:tä vastaan viisi häkkiä, lauantaina pannaan paremmaksi.

- Kyllä me lauantaina laitamme sellaisen 70-80 euroa pottiin, Strömsten lupaa.

Erän pistepotti ei hyvistä otteista huolimatta ole viime peleissä karttunut.

- Pieni tappioputki on alla. Nyt pitäisi aloittaa kääntämään pelejä voitoksi. Uskon, että sisuuntunut ryhmä tulee kaukaloon lauantaina.

- Kaksi erää on ollut järjestään hyvää tekemistä, mutta sitten sinne osuu kymmenen minuutin jaksoja, joissa tehdään henkilökohtaisia virheitä. Samalla ollaan lamaannuttu siitä, kun vastustaja tekee muutoksia pelaamiseensa. Se on ollut kaava viime peleissä, mutta nyt siihen on saatava nopeasti muutos, Strömsten kuvailee tappiopelien taustoja.

Tappioista huolimatta Erän pelissä on ollut runsaasti kehuttavaa kovia joukkueita, kuten SSV:tä, Oilersia ja SPV:tä vastaan. Joukkue on paikka paikoin pystynyt hallitsemaan ottelun kulkua ja vastustaja on saanut kokea sinistä pyörremyrskyä parhaimmillaan.

- Se tuo uskoa. Olemme huomanneet, että pärjäämme ihan näitä kärkijengejä vastaan. Sillä ei ole vielä yhtään pistettä saatu, mutta olemme joukkueena nähneet, että kun pelaamme parasta peliämme, niin voimme voittaa kenet vain. Sen parhaan pelin pitää vain kestää 60 minuuttia, Strömsten linjaa.

Tapanilan Erän ja Kooveen välinen juhlaottelu alkaa Pasilassa lauantaina 16. marraskuuta klo 17.00. Ottelussa nähdään runsaasti juhlallisuuksia, palkitaan ansioituneita eräläisiä ja liitetään uusia pelaajia Erän Hall of Fame -kunniagalleriaan. Ilmainen bussikuljetus Mosahallilta Pasilaan lähtee Mosalta klo 16.15. Kyyti tuo myös takaisin juhlaottelun jälkeen. Tervetuloa kannustamaan Erä voittoon ja juhlimaan 80-vuotiasta seuraa!