Tapanilan Erä palasi kolmen tappiopelin jälkeen voittojen tielle miesten Salibandyliigassa, kun joukkue kaatoi kotiyleisönsä edessä raumalaisen SalBan maalein 7-4. Erän parhaana pelaajana palkittiin kokenut kapteeni Tom Strömsten, joka ykkösketjun sentteriksi noustuaan takoi kaksi maalia vastustajan reppuun.

Kotijoukkue Erä sai perjantai-illan kamppailuun heikon alun, kun vieraiden tiukka puolustuspeli ja kliininen viimeistely olivat myrkkyä sinisille. SalBa ehti karata ensimmäisen 20-minuuttisen aikana 3-0-johtoon, kunnes Erän peli alkoi erätauon jälkeen loksahdella kohdilleen.

Erä punnersi toisessa erässä ensin tasoihin ja ohi, kunnes SalBa nousi vielä 4-4-tasatilanteeseen. Päätöserässä vain yksi joukkue määräsi tahdin, kun Erä pusersi pallon kolmesti vastustajan reppuun ja vei voiton 7-4-lukemin. 

Erän parhaana palkittiin kapteeni Tom Strömsten, joka tuurasi sivussa ollutta Tommi Rosendahlia ykkösviisikon keskushyökkääjänä. Strömsten taisteli villieläimen lailla ja kruunasi iltansa myös komeilla teholukemilla 2+2=4. Toisen osuman jälkeen Strömsten viihdytti yleisöä robottituuletuksella, joka palkittiin suurin aplodein.

Strömstenin lisäksi pisteitä rohmusi puolustajatähti Tommi Aro, joka myös iski kaksi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä. Muista kotijoukkueen osumista vastasivat Riku Holopainen, Tuure Ailio ja Perttu Puska.

Sunnuntaina Erä jatkaa liigataivaltaan vierasottelulla paikallisvastustaja M-Teamia vastaan. Ottelu Pasilassa alkaa klo 18.00. Seuraava kotiottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona, 2. joulukuuta klo 18.30, jolloin Vantaan Energia Areenalle saapuu turkulainen TPS.

Katso Erä-SalBa-ottelun tilastot tästä.