Kolmas perättäinen huippujoukkueen kohtaaminen toi Erälle tänään kolmannen perättäisen tappion kun SSV oli Vantaan Energia Areenalla vahvempi maalein 2-7 (0-1, 0-2, 2-4). Sinisten molemmat maalit laukoi kolmannessa erässä Eero Nuutinen.

Valoa marrasiltaan saatiin heti ennen peliä: Erän valmennus oli vahvistunut Sami Lehtisellä, joka selkäleikkauksen jäljiltä oli toipunut jo verkkarikuntoon.
Kentällä alkoi kuitenkin tummemmin. Hyvin keskittynyt SSV varjeli omaa maaliaan todella tunnollisesti eikä päästänyt Erää koko iltana oikeastaan yhteenkään paineettomaan laukaisupaikkaan. Itse Viikingit olivat koko ajan valmiina kääntämään peliä ja nopea pitkä syöttö samaan laitaan heti seuraavine poikkisyöttöineen oli jatkuvasti haussa.
Illan avausmaali nähtiin jo neljännellä minuutilla Roni Laasosen ajaessa sektoriin ja sijoittaessa pallon vasempaan yläkulmaan.
Erä pääsi yrittänään kaksi minuuttia ylivoimalla, mutta nelikko ei ollut juuri SSV:n viisikkoa helpompi ohitettava.

Toinen erä oli kotijoukkueelle melkeinpä illan vaisuin, ja välillä teki tiukkaa jopa päästä omasta päädystä liikkeelle vieraiden valppaan prässin alla. SSV päätti pitkän terävästi palloa liikuttaneen hyökkäyksen 0-2-maaliin, ja juuri ennen pelin puoliväliä tuttu mies Pasi Laitila sijoitti takayläkulmaan jo 0-3. Lajikulttuurin tyylikkäästi sisäistänyt maalitykki ei tuulettanut osumaansa vanhan seuran verkkoon, mutta hienoinen hymy kasvoille sentään löytyi onnittelijoiden tunkiessa ympärille.
Toisen erän lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin, mutta Markus Laakso torjui pommituksessa miehen lailla ja piti Erän mukana ottelussa.

Jani Heleniuksen kaksiminuuttinen toisen erän loppuun näytti avaavan Erälle mahdollisuuden nousta vielä pelille, mutta tänään ei ollut sellainen päivä. Maali jäi erän loppuun tekemättä, ja tauolta palattua tuli vielä pahempaa kun SSV hyödynsi Erän pehmeän hetken ja iski alivoimalla 0-4.
Eero Nuutisen maali röyhkeän oman maalille ajon päätteeksi nosti toiveita hetkeksi, mutta heti perään SSV rankaisi keskialueen pallonmenetyksestä.
Lopussa Erä alkoi vetää aina tilaisuuden tultua Markus Laaksoa penkille, ja 2-6-kavennus syntyikin alivoimalla ilman maalivahtia kun Eero Nuutinen lapioi luukulta Janne Jaanuksen laukauksen kakkospallon sisään.

Vantaan Energia Areenalle oli saapunut toisesta pääkaupunkiseudun paikallisottelusta sekä suorasta verkkolähetyksestä huolimatta 983 katsojaa, ja niiden muutaman epäilevän nettituomaan varalle voidaan lisätä, että kyse on lasketusta eikä hatusta nykäistystä lukemasta. Vaikka ulkona hyyti syysilta, nähtiin sisällä lämpimässä tutun tasokas tapahtuma, jonka kruunasivat muun muassa legendaarisen Pyttykerhon saapuminen parhaita palkitsemaan sekä Tapanilan Erän voimistelijoiden näytökset ja Erän sekä SB Vantaan symnpaattisten junioripoikien kohtaaminen.

Erä pelaa seuraavan kerran perjantaina Tampereella Kooveen vieraana, ja seuraava kotiottelu on ohjelmassa keskiviikkona 19.11. kun vastustajaksi Energia Areenalle saapuu Nokian KrP.