Kuva: Salibandyliiga

Tapanilan Erä haki sunnuntaina täyden pistepotin Salibandyliigan kauden nousijajoukkueelta Rauman SalBalta maalein 7-3. Viime kauden ykkösketju oli näkyvässä roolissa, kun Erä palasi yhden tappion jälkeen takaisin voittojen tielle.

Sarjanousija SalBa pystyi roikkumaan Erän kyydissä käytännössä avauserän ajan. Erä karkasi reilun 10 minuutin pelin jälkeen 2-0-johtoon, mutta hattutempun kamppailussa iskenyt Niko Kaerla sivalsi illan ensimmäisellään avauserän jälkeisiksi lukemiksi 1-2.

Toisessa erässä vasta kauden toista Salibandyliigan otteluaan pelannut Aaron Fagerholm vei  tapanilalaiset jälleen kahden maalin johtoon illan toisella osumallaan. Palloa kaivettiin SalBan maalista ajassa 26.52, kun Tommi Rosendahl löysi laidalta vapaana odottaneen Fagerholmin, jonka suoraan syötöstä kuti painui vastustamattomasti maaliin.

Kaerla vakuutteli kotiyleisölle vain minuuttia myöhemmin, ettei peli ole kuitenkaan ohitse. Janne Salosen kaksiminuuttinen ottelun puolivälissä olisi voinut olla Erälle kohtalokas, kun 2-3-kavennuksesta sisuuntunut SalBa painoi päälle. Erä kuitenkin tappoi alivoiman tyylikkäästi ja ajassa 37.10 Eero Nuutinen katkaisi raumalaisten kirihalut 4-2-maalilaan.

SalBa odotteli erän lopulla jo erätaukoa, kun Valtteri Vapola osui Erälle vielä kertaalleen. Tomi Palin kiersi maalin ja löysi SalBan puolustuksen keskeltä Vapolan, joka survoi lukemat 5-2:een vain puoli minuuttia ennen taukoa.

Päätöserän alkuun pääsi myös Erä vihdoin kokeilemaan ylivoimapeliä. Ensimmäinen SalBan kakkonen jäi hyödyntämättä, mutta toisella yrittämällä syntyi yksi illan komeimmista osumista. Ottelun parhaana pelaajana palkittu Tuomas Iiskola antoi napakan syötön Tuure Ailiolle, joka pienestäkin kulmasta onnistui tykittämään pallon aivan SalBa-maalin ylänurkkaan.

Ailion maali vei Erän 6-2-johtoon, mutta jälleen kotijoukkue osui heti seuraavassa vaihdossa. Kaerla täydensi hattutemppunsa laukomalla pallon tarkasti hyvän ottelun jälleen pelanneen Erä-vahti Teemu Kortelaisen ohi.

Kaerlan kolmannen jälkeen kotijoukkueelle tarjottiin vielä mahdollisuutta lisäkavennuksiin, kun ensin Tommi Aro ja hetkeä myöhemmin Janne Salonen komennettiin jäähypenkille. Ylivoimalla nähtiinkin maali, mutta kotiyleisön pettymykseksi maali tehtiin alivoimalla. Lauri Kapanen iski puolesta kentästä pallon suoraan ilmasta tyhjään SalBa-maaliin, kun raumalaiset hakivat kavennusta kuudella pelaajalla.

Ottelun loppunumeroiksi jäi Erän 7-3-voitto. Tapanilalaiset lähtivät kotimatkalle kaksi pistettä rikkaampana ja sijoitus sarjataulukossa nousi kuudenneksi.

- SalBa on mukava uusi tuttavuus liigaan. Heillä on kompakti ja tiivistunnelmainen halli, jossa kotiyleisö antoi hyvän tuen omilleen, Erän päävalmentaja Petteri Bergman tuumi kamppailun jälkeen.

- Tässä on tietyllä tapaa vieraspelien suolakin. Tämä oli erittäin vaikea paikka pelata, joten siihen nähden onnistuimme kohtuullisen hyvin tänään. Pysyimme hyvin omassa pelisuunnitelmassamme. Pohjatyö vastustajasta oli tehty hyvin ja niitä asioita saimme tänään myös hyödynnettyä pelissä, Bergman jatkoi. 

Erän sinisissä pelipaidoissa sunnuntaina liigadebyyttinsä tekivät hyökkääjät Miska Mäkinen ja Riku Holopainen. Kaksikko ei vielä tehopisteille päässyt, mutta vuonna 1997 syntyneet pelimiehet ottivat ensimmäiset liigavaihtonsa luulottomasti.

Erän liigarupeama jatkuu viikon kuluttua vierasottelulla Tampereen Classicia vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 22. lokakuuta klo 18.30, jolloin Vantaan Energia Areenalle saapuu lajin hallitseva Suomen mestari Jyväskylän Happee.

Katso SalBa-Erä-ottelun tilastot tästä.