Tapanilan Erä lähtee miesten Salibandyliigan kauteen 2014-2015 vahvistuneella joukkueella. Viime kaudella runkosarjassa kuudenneksi yltänyt joukkue on saanut rutkasti sinistä lisävoimaa niin maalivahti-, puolustus- kuin hyökkäysosastollekin.

Päättyneeseen kauteen Erä lähti nuorentuneella joukkueella, joka yllätti osoittamalla pystyvänsä voittamaan kenet tahansa. Ennen kautta alkanut uudistumisprosessi ehti edetä siihen pisteeseen, että joukkue jäi vain parin erän päähän tulevan Suomen mestarin Happeen pudottamisesta puolivälierissä.

Runkopelaajien jatkamisen ja uusien täsmähankintojen myötä kaudella 2014-2015 Tapanilan Erä on entistä kokeneempi, vaarallisempi ja sinisempi.

- Haimme seuran ulkopuolelta neljää pelaajaa, joista saimme kolme. Kaikki ovat meille entuudestaan tuttuja ja kaikkien koimme vahvistavan nykyistä joukkuettamme ja he tuovat tarvittavan lisän tiukkojen pelien voittamiseen. Vanhoista pelaajista pidimme ne pelaajat, joille koimme olevan mielekäs rooli jatkossa joukkueessa. Vaihtuvuus jäi pieneksi, joten pääsemme jatkamaan siitä mihin jäimme, Erän urheilujohtaja Joonas Naava kertoo.

Erän tuorein sopimuspelaaja on maalivahti Teemu Kortelainen. 24-vuotias Erä-kasvatti palaa sinisiin pelattuaan päättyneellä kaudella Sveitsin liigassa Rychenberg Winterthurin riveissä. Salibandyliigan kevätkaudella ja etenkin pudotuspeleissä huippuvirettä osoittanut Markus Laakso saa näin kovan kirittäjän rinnalleen.

- Molemmat maalivahtimme ovat luonteeltaan hyvin voitontahtoisia ja odotusarvo itseään kohtaan heillä on korkealla, joten kilpailu peliminuuteista tulee varmasti olemaan kova, Erän päävalmentaja Petteri Bergman kuvailee.

Puolustuksessa Erä saa tulevalla kaudella lisää maajoukkuetason kokemusta, kun Kortelaisen tapaan Sveitsissä pelannut Tommi Aro palaa Erän takalinjoille. Ja kun viime kauden avainpuolustajat jatkavat sinisissä, on Erällä tarjota myös puolustukseen kivikova, erittäin kilpailukykyinen miehistö.

- Alakerrassa tulee olemaan laatua ja leveyttä enemmän kuin pitkiin aikoihin, sillä yhteensä 11 pelimiestä taistelee peliminuuteista ja ylipäänsä pääsystä kokoonpanoon. Huomioitavaa toki on, että mukana tässä on monipuolisia ja muitakin pelipaikkoja pelaamaan pystyviä sekä varusmiespalvelua suorittavia pelaajia, Bergman arvioi.

Viime kaudella Erä iski runkosarjassa neljänneksi eniten maaleja, ja vauhti vain kiihtyy. Suomen salibandymaajoukkueen ykkösketjun hyökkääjän Lauri Kapasen paluu tuo lisää tulivoimaa Erän ykköstykkien jatkaessa Tuomas Iiskolan johdolla tapanilalaisten riveissä. Iiskolan lisäksi Erä-fanit nauttivat myös ensi kaudella muun muassa Aaron Fagerholmin, Tommi Rosendahlin, Mikko Pasasen ja Eero Nuutisen taidoista.

- Meillä on tässä tasapainoinen kokonaisuus, jossa on sopivasti yhdistettynä kokemusta ja nuoruuden intoa. Tervepäisiä, fiksuja ja urheilullisia kavereita, joilla on pääsääntöisesti elämänhallinta ja perusarvomaailma hyvällä mallilla. Lisäksi veijarit osaavat vielä pelata salibandyakin. Näiden kavereiden kanssa on ilo tehdä päivittäistä yhteistyötä, Bergman kehuu Erän joukkuetta.

- Jatkuvuus ja seurauskollisuus ovat toimintamme keskeisiä peruspilareita ja siksi koko joukkue on rakennettu monivuotisilla sopimuksilla, joista valtaosa on 3-vuotisia, Bergman jatkaa.

Viime viikolla yhteiset harjoitukset aloittanut liigajoukkue valmistautuu siis jo kovalla tohinalla ensi kauden mestaruustaistoon. Onko nyt niin, että Pääkallon huhupalstalla ei tarvitse enää Erän pelaajaluetteloa arvuutella?

- Saa nähdä. Tulevan kauden osalta emme kuitenkaan tällä hetkellä aktiivisesti hae uusi pelaajia, mutta totta kai silmät ja korvat on aina pidettävä auki ja seurattava mitä ympärillä tapahtuu, päävalmentaja vinkkaa.

Urheilujohtaja Naava lupaa osaltaan, että Erästä kuuluu. 

- Muillakin sektoreilla ja joukkueen taustoilla vahvistuminen ja uudistuminen jatkuvat, niistä tiedotamme varmasti myös lähiaikoina. Kaiken kaikkiaan nyt on erittäin hyvä maaperä isojen asioiden toteutumiselle.

Tapanilan Erän miesten Salibandyliigan joukkue 2014-2015

Maalivahdit

Teemu Kortelainen

Markus Laakso

Puolustajat

Aku Aarnio

Tommi Aro

Ossi Jalonen

Miikka Kareinen

Aaro Koski

Ilkka Koski

Jussi Kosola

Sami Lehtinen

Janne Salonen

Kasper Vainikka

Valtteri Vapola

Hyökkääjät 

Antti Aarnio

Tuure Ailio

Aaron Fagerholm

Tuomas Iiskola

Miika Iskanius

Janne Jaanus

Lauri Kapanen

Eero Nuutinen

Jere Oksanen

Tomi Palin

Mikko Pasanen

Tommi Rosendahl

Tom Strömsten