Uninen alku maksoi Erälle lauantai-illan sarjapisteet kun SSV oli Pasilassa parempi maalein 7-4 (3-1, 3-1, 1-2). Sinisten viemiksiksi kotiin Mosan mäelle jäivät silti nousujohteinen ilta, oman pelin pysyminen tappioasemassakin koossa ja Eero Nuutisen (kuvassa juhlittavana) ensimmäinen liigamaali.

Tuomas Iiskola kuittasi näyttävällä ylivoimakiskaisullaan SSV:n avausmaalin, mutta loput avauserästä meni eräläisittäin harakoille. Mustapaidat livahtivat kaukolaukauksella uudelleen johtoon, ja perään SSV:n ykkönen sahasi Erän avausviisikon näyttävästi nippuun ja numeroiksi 3-1. Numerot olisivat voineet olla ensimmäisellä tauolla paljon rumemmatkin ellei Santtu Strandberg olisi pitänyt Erää hengissä nipulla näyttäviä viime hetken kurotuksia.

Sama tahti jatkui toisessa erässä, jossa SSV teki poikkisyötöstä 4-1, maalin edestä 5-1 ja vielä Santtu Strandbergin peittämän läpiajon kakkospallosta 6-1. Tässä kohdin nuoren joukkueen ote ottelusta olisi voinut kirvota lopullisesti, mutta ottelun toinen puolikas olikin eräläisittäin se paras. Mikael Järven 5-1-maalissa kahville viemä Aaro Koski aloitti ryhtiliikkeen kiskaisemalla pikkukierrosta kavennuksen ohi Henri Toivoniemen.

Illan ikimuistoisin maali nähtiin kolmannen erän alussa kun Eero Nuutinen hiipi keskialueen vaparissa salaana vastustajan maalin eteen. TPS-ottelussa jäi syöttö samanlaisessa tilanteessa tulematta, mutta nyt Tomi Palin laittoi pallon saman tien lapaan ja 1997 syntynyt Nuutinen kiersi maalivahtilegendan laittaen onton hallitusti verkkoon.

Päätöserän puolivälissä Tuukka Vettenranta tarjoili käännöstä nopean avauksen ja Ilkka Koski päätti ylivoimahyökkäyksen omaan ratkaisuun laukoen jo 6-4. Perään Erä pääsi yrittämään ylivoimalla, mutta nyt maali jäi hyvästä pyörityksestä huolimatta tekemättä.

Viimeiset kaksi minuuttia Erä painoi kuudella viittä vastaan, mutta riski ei tuottanut tulosta ja isännät pääsivät viimeistelemään lopunumerot tyhjin.

Erän kokoonpanoa ohensi Ilari Heikkisen loukkaantuminen jo ottelun ensimmäisellä viisiminuuttisella.