Osallistu avausviisikkoäänestykseen ja valitse suosikkipelaajasi avaukseen! Nyt äänestetään avausviisikkoa keskiviikon huippuotteluun, jossa Tapanilan Erä kohtaa Classicin.

Erän edellisessä kotiottelussa yleisön äänillä oli ratkaiseva merkitys. Yleisö äänesti Eero Nuutisen johtaman kolmosviisikon avaukseen ja viisikko kiitti saamastaan kunniasta. Nuutinen, Tomi Palin, Jere Oksanen, Ilkka Koski ja Tom Strömsten vastasivat peräti viidestä Erän osumasta - ja iskivät myös ottelun avausmaalin vain kolmen sekunnin pelin jälkeen.

Jatkaako Nuutisen viisikko avausviisikkona myös Classic-pelissä? Vai laitetaanko Lauri Kapasen tai Tuomas Iiskolan viisikko hakemaan avausmaalia tamperelaisia vastaan? Sen päätät sinä. Eniten ääniä saanut viisikko saa kunnian aloittaa kamppailun Classicia vastaan.

Avausviisikkoäänestykseen osallistuvat kolme valmennuksen valitsemaa valmista viisikkoa. Näiden viisikoiden ulkopuolelta keskiviikon otteluun lähtevät lisäksi Antti Aarnio, Kasper Vainikka ja Aaro Koski. Erän maalia vartioi Salibandyliigan maalivahtipörssiä johtava Teemu Kortelainen. Markus Laakso on varalla.

Tapanilan Erän ja Classicin välinen Floorball Circus -tapahtumaottelu alkaa Vantaan Energia Areenalla keskiviikkona 28. tammikuuta klo 18.30. Tervetuloa!