Kuva: Juhani Järvenpää

Tapanilan Erän naiset kohtaavat keskiviikkoiltana kauden kolmannessa kotiottelussaan kotkalaisen Crackersin. Erä hakee ottelusta ensimmäistä kotivoittoaan, vierasjoukkue avauspisteitään.

Erä on naisten Salibandyliigassa neljän ottelun jälkeen kahdeksannella sijalla. Erä avasi kautensa maukkaasti 4-5-vierasvoitolla M-Teamista, sen perään tuli kaksi tappiota kotihallissa NST:tä ja Happeeta vastaan. Edellisessä ottelussaan Erä haki vieraspisteen PSS:ltä 5-5-tasapelillä.

Tapanilalaisten pistehai on ollut alkukaudesta tuttuun tapaan maajoukkuehyökkääjä Tuuli Huuskonen. Tähtipelaaja on iskenyt neljässä ottelussa neljä maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä. Huuskosen vanavedessä joukkueen sisäisessä pistepörssissä tulevat Nea Suominen (3+2=5) ja Anna Yli-Kojola (1+3=4).

Erän maalilla Emma Tuomikoski on kantanut torjuntavastuun alkukaudesta. Torjuntaprosentilla 80,26 maaliaan vartioinut Tuomikoski oli elementissään etenkin PSS-ottelun jatkoajalla, jolloin hän torjui muun muassa vastustajan läpiajon.

Keskiviikkoillan vastustajan Crackersin alkukausi on ollut hankala. Sarjanousija, seurahistoriansa ensimmäistä liigakauttaan pelaava Crackers ei ole vielä ottanut avauspistettään kolmessa ensimmäisessä ottelussaan. Niissä joukkue on hävinnyt Happeelle, 02-Jyväskylälle ja PSS:lle. Viimeisin ottelu PSS:ää vastaan päättyi 0-6-lukemiin.

Crackersin paras pistenainen on toistaiseksi ollut kakkosviisikon vasen laitahyökkääjä Renate Taka-aho, joka on iskenyt tehot 2+2. 

Keskiviikon ottelu alkaa Mosahallissa klo 18.30. Tervetuloa kannustamaan Erä voittoon!

Liput:
Aikuiset 8 €
Lapset (7-15 v.) 4 €
Alle 7-vuotiaat veloituksetta

Kausikortti 50 €