Tapanilan Erän naisten liigajoukkue jatkoi kauteen valmistautumistaan harjoitusottelulla M-Teamia vastaan. 6-6-tasalukemiin päättynyt ottelu oli jälleen tähtihyökkääjä Tuuli Huuskosen ilotulitusta.

Erä johti M-Team kamppailua muutamaan otteeseen jo parilla maalilla, mutta sitkeä kotijoukkue onnistui puristamaan lopussa tasoihin. Maajoukkueen mukana MM-kotikisoihin tähtäävä Tuuli Huuskonen oli jälleen Erän syömähammas kolmella osumallaan. Huuskonen iski osumistaan kaksi avauserässä ja hattutemppu täyttyi päätöserän puolivälissä.

Kauden toisessa harjoitusottelussa Erä onnistui erinomaisesti ylivoimapelissään. Kahden vastustajan kakkosen aikana Erä osui kummallakin kerralla maalipuiden väliin. Valmennusjohdon kiitosta saivat myös pallollinen haastaminen, hyökkäysalueen pelaaminen ja maalivahtipeli.

Tällä kertaa liigajoukkueessa näyttöjä pääsivät antamaan myös seuran omat juniorit, kun M-Team-ottelusta sivussa oli peräti yhdeksän liigasopimuspelaajaa.

Joukkueet kohtaavat toistamiseen maanantaina 7. syyskuuta. Tuolloin Erä emännöi harjoitusottelua Mosalla klo 18.00. Harjoitusottelukausi päättyy 12. syyskuuta Turussa pelattavaan TPS-otteluun (klo 15.30).