Anna Yli-Kojola iski kahdesti lauantain kamppailussa.

Tapanilan Erän naisten Salibandyliigan joukkue palasi pisteiden makuun Jyväskylässä, kun ottelu 02-Jyväskylää vastaan päättyi 5-5-tasatulokseen lauantaina. 

Erän tehokkaimmat lauantain ottelussa olivat Anna Yli-Kojola (2+1) ja paluun kaukaloihin tehnyt Jenni Morottaja (1+2), joka avasi maalihanansa ajassa 20.34 siirtämällä vieraat 1-0-johtoon. Erältä puuttui ottelusta tähtipelaaja Tuuli Huuskonen.

Kamppailun päätöserässä tapanilalaiset punnersivat jo 5-3-johtoon, kun hyvää syyskautta pelaava Nea Suominen ja Leena Rusanen osuivat tolppien väliin reilun minuutin sisään erän alkupuolella. Erän puolivälissä vieraille sattui kuitenkin musta 16 sekunnin jakso, jolloin 02-Jyväskylä tuli maalin päähän ja lopulta tasoihin.

Kotijoukkueen Jasmin Paloniemen ajassa 48.46 tekemä 5-5-tasoitus jäi ottelun viimeiseksi osumaksi. Erän Salla Likovuori pääsi vielä hetkeä myöhemmin yrittämään maalintekoa rangaistuslaukauksella, mutta jyväskyläläisten Tanja Matilainen kesti maalillaan ilman takaiskua.

Erän runkosarjarupeama jatkuu jo sunnuntaina, kun Mosahalliin saapuu klo 17.00 Joutsenon Kataja. Tervetuloa Pohjois-Helsingin salibandymekkaan kannustamaan siniset voittoon!